Yritys Tampere

Ajankohtaista Päivitetty: 07.11.2016

Yrityspalveluiden infokiertue huipentui Kangasalle

Uudistetut yrityspalveluinfot kiersivät Tampereen kaupunkiseudulla syyskaudella 2016

Yrityspalveluinfoja järjestettiin tuttuun tapaan Tampereen kaupunkiseudun kunnissa, ja syyskauden viimeinen tilaisuus oli viime perjantaina Pikonlinnan tiloissa Kangasalla.

Tilaisuuksissa tuotiin julkiset yrityspalvelut esille kokonaisvaltaisena palvelutarjottimena. Infoissa kerrottiin myös alueemme avointen innovaatioalustojen tarjoamista yrityspalveluista.

Tänä syksynä infoissa keskityttiin erityisesti startup- tai kasvuyritysnäkökulmaan. Infoihin aiemmin osallistuneille yrittäjille, kuntien elinkeinoasiamiehille, yrittäjäjärjestöjen puheenjohtajille ja alustatoimijoille lähetettiin loppukeväästä kysely yrityspalveluinfojen kehittämisestä, minkä pohjalta syksyn tilaisuudet kohdennettiin startupeille ja kasvuyrityksille, unohtamatta kuitenkaan kaikkia yrittäjiä hyödyttävää tietoa.

Palaute seitsemästä tänä syksynä järjestetystä infotilaisuudesta oli tasaisen positiivista. Infotilaisuudet keräsivät kosolti kiitoksia. Tiedon runsautta, selkeää ja tiivistä kokonaisuutta sekä informaatiota innovaatiosetelistä on kiitelty. Moni yrittäjä on kokenut saavansa informaatiota itselleen uusistakin asioista. Lisäksi osallistujat ovat pitäneet erityisen hyödyllisenä konkreettista infomateriaalia. Yleisarvosana syksyn infotilaisuuksista oli 3,9 (arvosteluasteikolla 1-5), ja 99% osallistuneista yrityksistä suosittelisi tilaisuuksia toisille yrityksille.

Kehitysideoitakin on palautteessa esitetty ja ne huomioidaan toki jatkossa mahdollisuuksien mukaan. Osa koki, että yleistä tietoa tulee edelleen liiankin paljon ja toivoi entisestään teemoitetumpaa tilaisuutta.

Yrityspalveluinfotilaisuus Pikonlinnassa, Kangasalla
Jukka Reunavuori ja Jouni Myllymäki yrityspalveluinfotilaisuudessa Pikonlinnassa
Innovaatiosetelin esittelyä yrityspalveluinfossa Pikonlinnassa

Tilaisuudet järjesti Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy yhteistyössä kuntien elinkeinotoimien, Pirkanmaan yrittäjien sekä paikallisten yrittäjäjärjestöjen kanssa.

Lue myös: https://yritystampere.fi/ajankohtaista/julkisten-yrityspalveluiden-infokiertue-syksylla-2016